Vierailu Valiolla toi ohjelman 22-23 päätökseen.

Mentorklubi /

Mentor-ohjelma osa 4. (Huhtikuu 2023)

Muutama kuukausi sitten harjoiteltiin haastattelutilanteita ja jo nyt ollaan siinä tilanteessa, että virallinen mentorohjelma tulee päätökseen. Tällä kertaa tapasimme joukolla Pitäjänmäellä Valion tiloissa. Vierailusta kiitos kuuluu mentorillemme, Saara Lähtevänojalle. Pääsimme kuulemaan Valion mielenkiintoisen historian etenkin tuotekehityksen näkökulmasta sekä maistelemaan Valion herkkuja. Kiitos Saara ja Valio! Lisäksi Emma, Mentor-klubin varapuheenjohtaja, pääsi luotsaamaan tapaamisen mentorohjelman osalta. Emman johdolla vaihdoimme kuulumiset, kuulimme miten mentorointi oli mennyt, mikä oli antoisinta, mikä oli yllättävää sekä kiittämään pitkään toimineita mentoreitamme kuluneista vuosista.

Tunnelman voisikin kiteyttää seuraavasti: Aktoreista monet kokivat mentoroinnin tarjonneen sellaista pohdintaa, mikä on vienyt tai vie heitä eteenpäin hakiessa kesätöitä tai töitä ylipäätänsä. Mentoroinnin myötä oman osaamisen ja mielenkiintojen sanoittaminen on muodostunut helpommaksi, minkä lisäksi mentorointi on tarjonnut rohkeutta. Se, että oma mentori on sanonut, että työpaikkaa voi ja pitää hakea, vaikka kaikki kriteerit eivät täyty, on jo avannut monelle uuden näkymän tulevaisuuteen. Tämän lisäksi mentorointi opetti paljon työnhausta, omista tavoitteista sekä miten mennä kohti uratavoitteitaan. Toisaalta parit olivat juttelleet myös mm. gradun aiheittamista paineista, opintojen merkityksestä tulevissa työpaikoissa, jaksamisesta ja motivaatiotekijöistä.

Osalla mentorointi jatkuu vielä ohjelmankin jälkeen, toisilla mentorointi tuli päätökseen päätöstapaamisen myötä. Mentoroinnin hienous on siinä, että se on jokaisen mentor-parin näköinen, joskin kaikissa mentor-suhteissa keskenäistä on luottamus ja kunnioitus toista kohtaan taatakseen antoisia keskusteluita läpi ohjelman. Mikäli haluat lukea lisää päätöstapaamisen sisällöstä löydät ohjelman 21-22 päätöstapaamisen tarinan täältä.

Ensi syksynä on tulossa jälleen joukko alan rautaisia ammattilaisia mentoreiksi. Pidä siis Mentor-klubin some, sähköpostilistat ja nettisivu seurannassa, jotta kuulet haun aukeamisesta heti ensimmäisten joukossa. Sitä ennen oikein rentouttavaa ja aurinkoista alkavaa kesää sekä tsemppiä kesätöihin!

Aurinkoisin terveisin,
Emilia
Mentor-klubin puheenjohtaja 2023

Kategoriat: Uncategorized